Turun Satama on läjittänyt ruoppausmassoja Airistolle jo vuosikymmeniä. Minusta tämä toiminta ei ole viisasta, ei edes siinä tilanteessa, ettei massoissa löytyisi lainkaan haitta-aineita – läjitetty savilöllö kun leviää pois läjitysalueelta. Sen vuoksi esim. aiemmin käytössä ollut Kuuvan läjitysalue oli täydellinen – se ei koskaan täyttynyt… Leviävä savi taas aiheuttaa haittaa sekä alueella kuteville kaloille että veden sameutumisen myötä myös alueen ihmisille.

Turun vihreiden kautta saamissani luottamustoimissa olen jo pitkään tehnyt töitä ruoppausmassojen meriläjityksen lopettamiseksi. Meriläjitys oli myös yksi niistä asioista, jotka nostin vuoden 2017 kunnallisvaaleissa esiin kohteena, johon ehdottomasti toivoisin muutosta. Vihreissä en ilokseni joudu tekemään yksin töitä näissä läjitysasioissa.

Avaan tässä hieman sitä, mitä olen vuosien ajan sataman ruoppaus- ja läjitystoimintaan liittyen tehnyt. Työ meriläjityksen kieltämiseksi jatkuu edelleen.

 

2017: ALOITE TURUN SATAMAN RUOPPAUSMASSOJEN MERILÄJITYKSEN KIELTÄMISEKSI

Olimme kanssavaltuutettu Saara Ilvessalon kanssa pidemmän aikaa pohtineet valtuustoaloitteen tekemistä Turun Sataman ruoppausmassojen meriläjityksen kieltämiseksi. Jätimme tämän aloitteen 29.5.2017, Turun kauden 2013-2016 kaupunginvaltuuston viimeisen kokouksen kunniaksi. Aloitteen allekirjoitti koko Vihreä valtuustoryhmä.

Aloitteen sekä viranhaltijoiden antaman vastauksen voi lukea täältä.

 

2016: LAUSUNTO UUDEN YHTEISLÄJITYSALUEEN SELVITYSTYÖSTÄ

Turun Sataman nykyisen Rajakarin läjitysalueen lupa umpeutuu kesällä 2018. Tämän vuoksi Turun ja Naantalin satamat ovat etsineet uutta yhteisläjitysaluetta ruoppausmassoilleen. Turun Satama Oy toimitti vuonna 2012 ympäristö- ja kaavoituslautakunnalle tiedoksi läjitysaluehakemusta varten tilattujen raporttien yhteenvedon. Selvitystöiden lopputuloksena Turun ja Naantalin satamat päätyivät siihen, että myös jatkossa haetaan lupaa meriläjitykselle. Olin todella pettynyt (mutten toki yllättynyt) tähän lopputulokseen. Selvityksestä kun sai sen kuvan, ettei meriläjityksen vaihtoehtoja ollut kunnolla edes tutkittu.

Tästä johtuen en voinut tyytyä siihen, että olisimme lautakunnassa vain merkinneet tiedoksi Turun Satama Oy toimittaman, läjitysaluehakemusta varten tilattujen raporttien yhteenvedon. Kävin läpi asiaa lautakunnan puheenjohtajan Niko Aaltosen (kok.) kanssa ja myös hän koki asian tärkeäksi, joten työstimme yhdessä viranhaltijoiden kanssa hyvin kriittisen lausunnon, joka lähetettiin Turun Satama Oy:lle. Lausunto alkoi tekstillä: ”Nyt tehtyjen tutkimusten perusteella ei käy ilmi, että Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen mukaista, nykyistä haitattomampaa läjitysaluetta olisi riittävässä määrin etsitty. FCG:n raportissa todetaan, että: ”mahdolliset ympäristövaikutukset kohdistuvat samaan lähialueeseen kuin nykyisin käytössä olevalla Rajakarin läjitysalueella”. Lisäksi raportissa arvioidaan mahdollisen tulevan läjitystoiminnan muuttavan pohjan lajistoa ja heikentävän pohjan tilaa entisestään. Tämä on ristiriidassa hallinto-oikeuden päätöksen kanssa”. Koko teksti löytyy täältä. Valitettavasti kaupunkisuunnittelulautakunta ei kuitenkaan ole läjitysluvasta päättävä viranomainen, vaan päätöksen tekee AVI. Satama taas ei ole ollut kiinnostunut miettimään muita vaihtoehtoja, sillä nämä maksavat enemmän.

 

2015: LAUSUNTO ESITYKSESTÄ NOPEUSRAJOITUKSEN NOSTAMISEKSI VÄLILLÄ RAJAKARI-KUUVA

Liikennevirasto esitti vuonna 2015 nopeusrajoituksen nostoa 22 km/h:sta 26 km/h:iin Rajakari – Turku väylällä välillä Rajakari – Kuuva. Kyseinen väylä kulkee aivan Rajakarin läjitysalueen vierestä. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta antoi kaupungin lausunnon asiassa ja saimme yhdessä viranhaltijoiden kanssa tehtyä mielestäni hyvän lausunnon, jossa esitimme, ettei Turun kaupunki ei pidä nopeusrajoituksen nostoa perusteltuna. Kaupungin lausunto löytyy täältä. Kaupungin lausunnosta huolimatta Liikennevirasto päätti toimia oman esityksensä mukaan ja korottaaväylän nopeusrajoitusta.

 

2012: LAUSUNTO RUOPPAUSTEN JA MERILÄJITYSTEN KALATALOUDEN TARKKAILUOHJELMASTA

Olemme vaikuttaneet myös tarkkailuohjelmiin, joilla seurataan ruoppausmassojen läjityksen vaikutuksia. Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta käsitteli 24.4.2012 Turun Sataman kunnossapitoruoppauksen ja meriläjityksen vesistö- ja kalatalousvaikutusten tarkkailuohjelmaa 2011-2018. Esitin huoleni siitä, että viranhaltijoiden ehdottamasta lausunnosta puuttui usea tärkeä huomio. Keskustelimme asiasta lautakunnan jäsenten ja viranhaltijoiden kanssa useampaan otteeseen, minkä ansiosta esittelijä lisäsi lausuntoon seuraavat kohdat:

  • Rajakarin läjitysalueen länsipuolelle tulisi lisätä uusi luotauslinja läjitysmassan leviämisen seurannan parantamiseksi.
  • Pitää huomioida merkkiainetutkimuksen epävarmuus, sillä väriaineen laimeneminen saattaa aiheuttaa sen, etteivät mittaustulokset kerro leviämisen todellista tilannetta. Jos merkkiainetutkimus kuitenkin saadaan toimimaan, ei yksi mittaus riitä, vaan mittauksia tulee tehdä eri vuodenaikoina ja eri virtausolosuhteissa kokonaiskuvan saamiseksi.
  • Sedimenttinäytteitä tulee ottaa esitettyjen näytepisteiden lisäksi myös pohjaeläinnäyteasemien sekä silakan kuturantojen läheisyydestä, jotta sedimenttien haitta-ainepitoisuudet ovat kytkettävissä näiltä asemilta ja rannoilta kerättyihin näytteisiin ja havaintoihin.
  • Puhtaalle vertailualueelle tulee lisätä toinen tutkimuspiste luotettavan vertailuaineiston saamiseksi.
  • Silakan kutupohjien kasvillisuus- ja liettymistutkimus tulee suorittaa myös vuosina 2014 ja 2018, sillä kudun onnistumiseen vaikuttava kiintoainesmäärä oli vuoden 2010 tarkkailututkimuksen mukaan nousussa.
  • Ohjelmassa tulee esittää mihin toimenpiteisiin ryhdytään, mikäli tarkkailun tulokset viittaavat että ruoppaus- ja läjitystoiminta heikentää.

Varsinais-Suomen ELY-keskus huomioi osin lausuntomme suunnitelman täydennyksessä.
Asian esittely lautakunnalle löytyy täältä.

 

2009: MUISTUTUS SATAMAN KUNNOSSAPITORUOPPAUKSEN JA RUOPPAUSMASSOJEN LÄJITYKSEN HAKEMUKSEEN

Ensimmäinen kerta, kun pääsin kaupungin luottamustoimessa käsittelemään Turun Sataman ruoppaustoimia oli vuonna 2009, kun Turun Satama haki uutta lupaa sataman kunnossapitoruoppaukselle ja ruopattujen sedimenttien läjitykselle. Esitin vahvaa kritiikkiä meriläjitystä vastaan, minkä ansiosta kävimme asiasta lautakunnan jäsenten kesken paljon keskustelua ja päädyimme lisäämään viranhaltijoiden pohjatekstiin seuraavat kohdat:

  • Lupa myönnetään enintään 6 vuodeksi haetun 10 vuoden sijaan.
  • Sataman tulee osoittaa uusia läjitysalueita 3 vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Kun uusi läjitysalue löytyy, tulee se ottaa mahdollisimman nopeasti käyttöön.
  • Sataman tulee lupa-aikana kartoittaa meriläjityksen vaihtoehtoja ja mahdollisuuksien mukaan siirtyä niiden käyttämisen.

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto antoi päätöksen Turun sataman kunnossapitoruoppausta ja ruoppausmassojen läjitystä koskevassa asiassa joulukuussa 2009. Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan muistutuksessa esittämät seikat huomioitiin pääosin ympäristölupaviraston päätöksessä. Lautakunnan muistutuksen ansiosta lupa myönnettiin 7 vuodeksi sataman hakeman 10 vuoden sijaan. Lisäksi ruoppaus- ja läjitystoiminta kiellettiin 15.4 – 15.7 välisenä aikana. Muilta osin lautakunnan esittämät seikat on täysin huomioitu ympäristölupaviraston päätöksessä.
Lupapäätös löytyy täältä.